Hyvä käytäntö: Rovaniemen seudun koordinointi -malli

MITÄ? Rovaniemen seudun mallissa on hahmotettu yhteinen työ ja tavoitteet seudullisen koordinoivan työotteen kautta, joka tarkoittaa yhteisiä tapaamisia, tiedon jakamista ja nuorisoteemaisten hakkeiden esittelytilaisuuksia.

MISSÄ? Rovaniemen seudun mallia on toteutettu Rovaniemen kaupungin ja Ranuan kunnan alueella Lapin läänissä. Rovaniemen seudulla asukkaita on n. 62000. Mallin koordinoiva työote on painottunut verkostoyhteistyöhön ja yhteistyöverkostoon kuuluukin n. 400 eri tason yhteistyökumppania.

MILLOIN? Mallin kehittäminen alkoi vuonna 2003 ja nyt malli on juurtunut osaksi perustyötä. Koordinaattorin työ on vakinaistettu 1.1.2006 Rovaniemen kaupungin hallinnon peruspalveluosastoon nimikkeellä sivistystoimen asiantuntija ja nuorisofoorumi aloittanut toimintansa vuonna 2007.

MIKSI? Yhteisesti eri toimijoiden kanssa oli havaittu koordinoinnin tarve ja yhteistyön syventäminen Rovaniemen ja Ranuan välillä nähtiin tärkeäksi. Vakiintunut toiminta näkyy siinä, että erilaisissa työryhmissä on monipuolinen edustus eri hallintokunnista ja kolmannen sektorin toimijoista. Vuonna 2007 aloitti toimintansa nuorisofoorumi, joka organisoituu toimimaan toimialan mahdollisimman monipuoliseksi kehittämiseksi ja verkostoituneen työtavan edistämiseksi, samalla toiminta tuo arviointityöhön asiantuntemusta sekä laaja-alaista näkemystä.

KENELTÄ LISÄTIETOJA? Rovaniemen seudun mallista saa lisätietoa Rovaniemen kaupungin nettisivuilta 

KUVAUS Rovaniemen seudun koordinointi -mallin KEHITTÄMISPROSESSISTA JA SAAVUTUKSISTA

Rovaniemen seudun hankkeessa on sen alusta asti painotettu toimintoja ja palveluja koordinoivaa työotetta. Painotusvalinta tehtiin yhteisesti havaitusta koordinoinnin tarpeesta, mutta hankkeen alussa ennakoitiin myös sitä, että Rovaniemen seudun hanke tulee toimimaan poikkeuksellisen voimakkaasti muuttuvassa ympäristössä, ja vuoden 2006 alussa Rovaniemen kaupunki ja Rovaniemen maalaiskunta yhdistyivätkin uudeksi kaupungiksi. Yhteistyö Ranuan kunnan kanssa on jo perinteistä monilla kuntien toimintojen alueilla.

Palvelujärjestelmän kehittämiselle ja osittain myös sen uudelleen rakentamiselle oli siis olemassa poikkeuksellisen vahva paikallinen tilaus ja aika. Rovaniemellä seudullisen koordinoinnin tehtävät ovat:

1. Yhteisen työn ja tavoitteiden alueella työn tekeminen ja nuorille suunnattujen palveluiden kokonaisvaltainen tarkastelu, myös seudullisesti
2. Profiloituminen yhteisen työn tekijäksi, perustyön lisäresurssiksi ja paikallisen kehittämistoiminnan edistäjäksi sekä yhteisten, sektorirajat ylittävien kehittämistarpeiden esiin nostaminen. 
3. Nuorten osallisuuden esille nostattaminen monilla eri areenoilla ja verkostoissa. Nuorten asioiden vaikuttavuuden edistäminen ja nuorten näkeminen yhteisinä asiakkaina.
4. Nuorten osallisuuteen ja palvelujärjestelmän kehittämiseen liittyvä vuorovaikutus, tiedotus ja viestintä sekä välittävänä tekijänä toimiminen.
5. Moniammatillinen yhteistyö, osaamisen jakaminen ja ammattitaidon edistäminen.
6. Nuorten asioita käsittelevän foorumin perustaminen
7. Laaja-alaisen arvioinnin (myös yhteisen laadullisen arvioinnin) mahdollistavan käytännön kehitteleminen

Yhteistyö on vakiintunut osaksi peruspalveluiden toimintaa, josta kertoo erilaisten työryhmien monipuolinen jäsenrakenne, joka koostuu eri hallintokunnista ja kolmannen sektorin toimijoista. Nuorisofoorumin kokoaminen on yksi osa tätä työtä ja se on aloitettu vuonna 2006. Ensimmäinen kokoontuminen ryhmällä on vuonna 2007. Foorumitoiminta sisältyy Rovaniemen kaupungin käytössä olevaan sopimusohjausmalliin. Nuorten asioiden foorumi on ensimmäinen toimintansa aloittava foorumi Rovaniemen kaupungissa. Kyseessä on työryhmä, joka itse määrittelee toiminnalleen keskeiset tavoitteet ja organisoituu toimimaan toimialan mahdollisimman monipuoliseksi kehittämiseksi ja verkostoituneen työtavan edistämiseksi. Tämän työryhmän avulla on mahdollista edistää voimavarojen tehokasta koordinointia ja ohjauksen sekä palveluiden sopeutumista paikallisiin oloihin ja muuttuviin tilanteisiin. Foorumitoiminta tuo myös arviointityöhön asiantuntemusta ja laaja-alaista näkemystä.

Lisäksi mainittakoon, että Ranualla moniammatillista yhteistyötä tekee Silta –työryhmä, jonka toiminta on erittäin hyvää ja toimivaa.Kaiken kaikkiaan toiminnot ovat juurtuneet osaksi perustyötä niin kouluissa, oppilaitoksissa kuin muillakin nuorten osallisuuteen vaikuttavilla toimialoilla ja koordinaattorin työ on vakinaistettu 1.1.2006 alkaen. Lue lisää Rovaniemen seudun koordinointimallista myös oheisista liitetiedostoista.

Tuotettu Nuorten osallisuus -hankkeessa vuosina 2003–2007