Opiskelijoiden osallisuus Kallion lukiossa Aktiivinen kansalaisuus -aihekokonaisuuden näkökulmasta
Kallion lukion oppilaskunta valitsee vuosikokouksessaan joka syksy itselleen kahdeksanjäsenisen hallituksen vaaleilla. Hallitus edustaa koko oppilaskuntaa. Kun hallitus on järjestäytynyt eli valinnut itselleen puheenjohtajan ja eri tehtävistä vastaavat (sihteeri, tiedotusvastaava, lokerovastaava, kirjavastaava ym.) puheenjohtaja käy sopimassa rehtorin kanssa ensimmäisen tapaamisajan.
Ensimmäisessä tapaamisessaan rehtori ja oppilaskunnan hallitus käyvät yhdessä läpi lukuvuotta ja miettivä, missä kaikissa koulun kehittämissuunnitelmissa opiskelijoiden äänen on hyvä tulla kuuluviin kunakin lukuvuonna. Tämän jälkeen oppilaskunnan hallitus ja rehtori tapaavat säännöllisesti kerran jaksossa. Kerran jaksossa on myös yksi kolmen tunnin opettajien kokous. Rehtorin ja oppilaskunnan hallituksen tapaaminen on ennen tätä kokousta, koska tapaamisessa rehtori esittelee suunnitteilla olevan opettajien kokouksen asialistan opiskelijoille ja opiskelijat voivat tuoda omia asioitaan opettajien kokouksen asialistalle. Hallituksen jäsenistä 2–3 osallistuu aina kolmen tunnin opettajien kokoukseen.
Ennen rehtorin ja oppilaskunnan hallituksen tapaamista rehtori tiedottaa ryhmänohjaajien tiedotteessa, milloin hallituksen ja rehtorin tapaaminen on ja pyytää kaikkia opiskelijoita tuomaan hallituksen jäsenten kautta terveisiä tähän tapaamiseen. Yleensä terveisinä tulee koulun kehittämiseen liittyviä asioita. Ne voivat olla esimerkiksi fyysiseen ympäristöön liittyviä tai kurssitarjottimen laatimiseen liittyviä toiveita tms. Näin jokainen opiskelija voi vaikuttaa ja jokaisen ehdotuksia kuullaan.
Opiskelijat osallistuvat koulun koko toimintasuunnitelman laatimiseen. Koulun toimintasuunnitelman sisälle he lisäksi kirjoittavat oman sisäisen toimintasuunnitelmansa. Oppilaskunta pitää yllä yhteistyöverkostoa muihin Suomen ilmaisutaitolukioihin ja järjestää vaalivuosina paneeleita, joihin se kutsuu edustajia jokaisesta poliittisesta puolueesta keskustelemaan. Lisäksi oppilaskunta on järjestänyt puhujia koulun joustotunnille (Kallion lukiossa on keskiviikkoisin klo 12–13 joustotunti, jolloin ei ole opetusta. Yleensä silloin on opiskelijoiden ilmaisutaitoaineissa tuottamia esityksiä ym.) Oppilaskunnan hallituksen jäsenet ovat mukana kun laaditaan tai tarkastellaan opetussuunnitelmaa. Koulussa toimivissa tiimeissä voi olla myös oppilaskunnan edustus.
Koulussa toimivassa ympäristöryhmässä ovat opiskelijat avainasemassa. Ympäristöryhmää vetää opettaja ja ympäristötoiminnassa ovat mukana opettajien ja opiskelijoiden lisäksi myös koulun muu henkilökunta (emäntä, siivoojat, kouluisäntä). Opiskelijoiden aktiivisen toiminnan ansiosta Kallion lukio on saanut Vihreän lipun.
Opiskelijoiden ehdotuksesta aloitettiin muutama vuosi sitten opiskelijoiden ja opettajien yhteiset iltapäivät. Muutamana päivänä vuodessa kutsutaan kouluun joku mielenkiintoinen puhuja, jonka esityksen jälkeen opiskelijoilla ja opettajilla on mahdollisuus yhteiseen keskusteluun. Puhujia on ollut yleensä kolme vuodessa ja aiheina on ollut esimerkiksi opiskelijoiden jaksaminen ja kiire. Yhtenä lukuvuotena oli iltapäivävierainamme toimittajia, yhtenä lukuvuotena kirjailijoita. Viime lukuvuonna oli haastateltavanamme näyttelijä Esko Salminen ja kahtena iltapäivänä koko kouluväki kävi elokuvissa. Puhujia haastattelee yksi tai kaksi opiskelijaa ja esitysten jälkeen keskustelu on yleensä hyvin vilkasta.
Oppilaskunnan tilat olivat remontissa viime kesänä. Opiskelijat suunnittelivat arkkitehdin kanssa remonttia, tilojen värejä ym.
Kallion lukion opiskelijat osallistuvat aktiivisesti vuosittain Päivä lehtimiehenä -kilpailuun, he kirjoittavat artikkeleja Koulu-Helsinki -lehteen, ovat osallistuneet Hesan Nuorten Ääni -toimitukseen, olleet mukana monissa kantaaottavissa radion keskusteluohjelmissa. He ovat yleensä aina valmiita, kun heitä pyydetään keskustelemaan tai ottamaan kantaa onpa sitten kysymys Jokelan jälkeisen kriisin nostattamista aiheista tai alkaville opiskelijoille järjestettävästä koulun tervetulojuhlasta.
Rehtori Helena Helenius-Lamminparras