Sosiaaliset taidot yhteisöllisyyden kasvualustana

Koulun arkityötä ohjaavat kulttuurit ovat koulun kehittämisen avain. Opetussuunnitelman perusteisiin kirjattuun velvoitteeseen kuvata lukion toimintakulttuuri sisältyy kaksi arviointiin liittyvää toimeksiantoa. Toinen koskee tavoitellun ja toteutuneen toimintakulttuurin yhtäpitävyyden arviointia ja toinen tavoiteltavan toimintakulttuurin määrittelyä opetussuunnitelmassa.

Toimintakulttuurin kuvaamisen ja arvioinnin taustalla on ajattelu, että tavoitellun toimintakulttuurin kuvaaminen opetussuunnitelmassa ja toimeksianto arvioida tavoitellun ja toteutuneen toimintakulttuurin yhtäpitävyyttä on keino tehdä näkyväksi arkityön keskeisiä käytäntöjä ja tältä pohjalta lähteä tietoisesti rakentamaan toimintakulttuurin käytäntöjä lähtökohtana oppimisen mahdollistava konstruktivistinen oppimiskäsitys. Taustalla on myös ajattelu, että tässä prosessissa toimijat yhdessä keskustellen tunnistavat kehittämistarpeet, etsivät yhdessä kehittämisratkaisuja ja samalla luovat yhteistä sosiaalista todellisuutta sekä muodostavat jaettuja merkityksiä.

Koulussa kuten muillakin työpaikoilla on useita kulttuureja, jotka tavalla tai toisella ovat alituisesti läsnä koulun toiminnoissa. Kulttuuri näyttäytyy mm. opetustilanteissa, opiskelijoiden keskusteluissa, työryhmissä, opiskelijahuollossa ja opettajainkokouksissa. Usein kuitenkin yhdellä kulttuurilla on toisia dominoivampi vaikutus koulun arkityöhön. Tällaisen dominoivan kulttuurin edustajilla on yleensä  kirjoittamaton tehtävä vaikuttaa koulun todellisena vallanpitäjänä.

Kouluyhteisön normit, arvot, uskomukset, seremoniat, rituaalit, traditiot ja myytit ovat historiallisesti välittyvän merkityssysteemin eli koulun kulttuurin elementtejä. Karjalainen painottaa, että koulutusorganisaation todellisuus on sosiaalista todellisuutta, joka on merkityssuhteiden todellisuutta. Merkitykset syntyvät ihmisten vuorovaikutuksessa ja ohjaavat ihmisten toimintaa. Jos ihmisillä ei ole yhteisiä näkemyksiä, yhteisiä tulkintoja, yhteisiä käsityksiä, yhteistä ymmärrystä, toisin sanoen jaettuja merkityksiä, yhteistyön edellytykset puuttuvat.

Lukion opiskeluympäristönä kehittämisen näkökulmasta on tärkeää kiinnittää huomio ensiksikin siihen, että sosiaalinen todellisuus on vuorovaikutuksessa syntyvää merkityssuhteiden todellisuutta, joka ohjaa toimintaa. Toiseksi siihen, että vain jaetut merkitykset mahdollistavat arkityöhön liittyvien ongelmien määrittelyn ja ratkaisujen löytämisen. Mikäli lukion käytännöt eivät mahdollista säännöllistä käsitysten näkyville nostamista dialogin ja reflektoinnin keinoin sekä jakamista ja mikäli käytäntönä ei ole määräajoin arvioida ja kyseenalaisteta totuttuja toimintatapoja, lukio ei kehity asetettujen tavoitteiden suunnassa.

Koulun toimintakulttuurin muutos edellyttää jatkuvaa vuorovaikutusta ja dialogin ja reflektion keinoin syntyvää yksilöllistä ja yhteisöllistä oppimista. On tärkeä tiedostaa, että jo tavoitteisiin pyrkiminen ”edellyttää sosiaalisia muotoja ja käytäntöjä, jotka ovat samansuuntaisia tavoitteiden kanssa”. Koska lukioiden kasvattajayhteisöt ovat osa kokonaisuutta, on vaikea kuvitella, että opiskelijoita voitaisiin ohjata päämääriin, joita opettajayhteisö ei toteuta arkityössään: sosiaaliset (emt. 28) taidot siirtyvät opiskelijoille parhaiten yhteisössä, jossa nämä taidot todella elävät.

Yhteinen keskustelu on avainasemassa, kun kehitetään perinteistä koulukulttuuria kohti tavoiteltua kulttuuria. Muutoksen kannalta on tärkeää, että ensiksikin opettajien päivittäisiä työtottumuksia muutetaan varaamalla riittävästi aikaa yhteiselle ammatilliselle keskustelulle, suunnittelulle ja arvioinnille, sillä yhteisten tavoitteiden, arvojen, normien ja visioiden luominen on yhteisöllinen prosessi. Opettajakulttuurin muutos on sekä yksilöllisen että kollektiivisen prosessin tulos.

Koulukulttuurin muuttamiseen liittyy kaksi perusprosessia: dialogi ja reflektointi. Näiden prosessien toimeenpano edellyttää yhdessä oppimista, riskien ottoa ja jatkuvaa kehittämistä tukevia rakenteita. Yhteisön kehittämisessä suurin ongelmakohta on keskustelukulttuuri. Esimiehen tehtävä on huolehtia selkeistä osallistumisrakenteista, tavoitteellisesta sisällöstä ja toimivasta vuorovaikutuksesta. Koska muilla yhteisön jäsenillä ei ole samanlaista mahdollisuutta vallan käyttöön kuin esimiehellä, johtaja on avainasemassa. Tosin hän ei voi yksin luoda hyvää yhteisöä, mutta hän voi estää sen syntymisen.

Sen lisäksi, että rehtori huolehtii osallistumisrakenteista eli foorumeista ja varaa aikaa keskustelun käymiseen, on tärkeää kehittää myös vuorovaikutuksen laatua. Heikkilä, & Heikkilä korostavat, että tavanomainen keskustelu eroaa taitavasta keskustelusta ja dialogista. Perinteinen keskustelu keskittyy jonkin näkökulman puolesta puhumiseen, keskustelussa katsotaan kenen ideat ovat painavimmat. Taitavassa keskustelussa käytetään hyväksi kyselevää ja tutkivaa otetta sekä yhteistoiminnallisuutta. Dialogissa etsitään yhteisiä merkityksiä, rohkaistaan osallistujia avaamaan ja laajentamaan tilannetta. Tarjotaan toisin sanoen mahdollisuuksia laajentaa käsityksiä ja kehittää uusia keinoja nähdä ja määritellä todellisuutta. Dialogissa on mahdollista luoda ilmapiiri, jossa kukin jäsen voi ikään kuin tutkijana ja keksijänä osallistua yhteisen tiedon tuottamiseen. Dialogi tarjoaa parhaimmillaan uusia tilaisuuksia pohtia (reflektoida), tulkita ja vertailla omia käsityksiä toisten käsityksiin ja tuottaa yhteiseen tarkasteluun joukon käsityksiä, joita voidaan yhdessä tarkastella, yhdistellä, parannella tai joista voidaan valikoida.

Oppivaa yhteisöä koskevassa kirjallisuudessa korostuu visiopuhe. Verbiest yhdistää vision kulttuurin rakentamiseen, millä hän tarkoittaa yhteisen vision kehittämistä ja sen artikulointia eli sen kertomista, mitä koulussa tapahtuu, kun toimitaan vision suunnassa. Ilmeisesti lukioissa olisi tärkeää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota visioajatteluun ja tehdä visio myös näkyväksi. Tämän lisäksi rehtorin on yhteisen vision rakentajana ja juurruttajana luotava edellytyksiä yhteisöllisen oppimisen prosesseille sekä suunnattava myös opettajien luokassa tapahtuvaa käyttäytymistä ja ajattelua sekä autettava opettajia kehittämään itseään. Tässä myös paikallisella koulutuksen järjestäjällä on olennainen kehittämistehtävä. Vision luomisen lisäksi rehtorin on järjestettävä aikaa ja tiloja osallistua sekä koulun päätöksentekoprosesseihin että kollektiivisen oppimisen prosesseihin.

Puheen merkitys toimintakulttuurin luojana on tärkeä. Esimerkiksi lukioiden toimintakulttuurikuvaukset viestivät koulun toimintakulttuurista sekä sanavalinnoillaan, virkerakenteillaan että teemoillaan. Myös keskeiset opiskelijoille ja opettajille tuotetut oppaat ja tiedotteet ovat samaa toimintakulttuuria rakentavaa puhetta, mikä näkyy esimerkiksi opinto-oppaiden rehtoriosuuksissa. Lukion pedagoginen johtaminen ja kehittäminen ovat pohjimmiltaan opiskelu- ja työympäristöön juurtuneen toimintakulttuurin kuuluvaksi ja näkyväksi tekemistä.

Lähteet

• Berg, G. (2003). Att förstå skolan. En teori om skolan som institution och skolor som organisationer. Lund: Studentlitteratur.
• Heikkilä, J., & Heikkilä, K. (2001). Dialogi – Avain innovatiivisuuteen. Helsinki: WSOY. 1.–2. painos.
• Karjalainen, A. (2006). Koulutusorganisaation prosessit. Oulun yliopisto. (Poimittu 29.6.2006).
• Kiesiläinen, L. (2004). Vuorovaikutusvastuu. Ammatilliset vuorovaikutustaidot kasvatusyhteisössä. Tallinna: Kirjapaino Pakett. Toinen painos. 1. painos 1998.
• Raina, L. (2003). Kohti uutta koulua. Teoksessa H. Haapaniemi, R. Haapaniemi, P. Moilanen, L. Raina, & T. Suojanen-Saari (toim.), Karttakepin kuolema. Kokemuksia vuorovaikutteisista kasvatus- ja opetusmenetelmistä (ss. 10–43). Hämeenlinna: Arator Oy.
• Ropo, E. (1992). Opetussuunnitelmastrategiat elinikäisen oppimisen kehittämisessä. Kasvatus 23(2), 99–110.
• Sahlberg, P. (1998). Opettajana koulun muutoksessa. Opetus 2000. Juva: WSOY.
• Stolp, S. (1994). Leadership for School Culture. ERIC Digest 91 June 1994. (Poimittu 12.10.2006).
• Verbiest, E., & Erčulj, J. (2006). Building capacity in schools – dealing with diversity between schools. Teoksessa Teoksessa M. Pol, J. Ahonen, G. Dunning, I. Ivanova, O. Kaldestad, &. K. Malmberg (ed.), Dealing with Diversity. A Key Issue for Educational Management (pp. 65–80). Brno: Masaryk University.

Eila Kunnari, Helsingin kaupungin opetusvirasto | 1 Kiesiläinen on sama henkilö kuin Raina.